torstai 16. helmikuuta 2017

Moottori näyttö

Tein Moottori ja voimansiirto näytön toisen osan Mitsubishi L200 Kansiremontista.

Töihin meille saapui L200:nen ja siinä oli mennyt öljyt ja nesteet sekaisin, auto oli myös mennyt katsastuksessa, ryntäytysvaiheessa vikatilaan ja hävittänyt kaikki tehot. teimme siis myös vikakoodin luvun. Koko homma aloitettiin tekemällä 3 kertaa jäähdytyjärjestelmän pesu. Tyhjensin ensin nesteet pois alavesiletkun kautta ja laitoin letkulla kiertäään kuumaa vettä noin 15min ajaksi koko järjestelmän läpi. Sitten tein kanisteriin seoksen minkä lisäsin jäähdytysjärjestelmään ja auto laittettiin käymään 15-30min kierroksia vaihdellen ja tämä tehtiiin siis kolme kertaa. Äksidenteiltäkään ei vältytty kun pihassa käyttelin autoa joku ajoi kuorma-autolla takaluukun ja valon L200:sta ruttuun! :D eli projekti vähän kasvoi. Paljon olikin öljyä päässyt nesteen sekaan, kolmannella kerralla tuli vielä mustia länttejä nesteen seasta mutta oli jo päästävä työn touhuun.

Aluksi tietysti purimme kaikki edessä olleet (turbon putket,jäähdytysjärjestelmän putket ja jäähdyttimen kennon ymsys), että pääsimme kunnolla käsiksi kanteen. Purimme myös jakopään, eli samalla tuli tehtyä jakopää remontti. Laskettiin öljyt koneesta. N. 3 päivää siinä meni että saatiin kansi irti kaikkineen ja vietyä hiottavaksi.
Tämä kansiremotti oli auton kolmas kansiremontti, eli purkaminen kävi aikas helposti, kun kaikki oli jo pari kertaa aukaistu. Myös piti muistaa ottaa paljon kuvia että muistaa mihin mikäkin menee, esim alipaineletkujen kanssa meinasi olla hieman ongelmia, koska kuvat eivät olleet parhaimmasta päästä.

Kun kansi tuli takaisin hiomosta, päästiin kasaamaan kaikki tarpeellinen minkä voi kasata pöydällä.Hiomo olikin laittanut jo suurimman osan kiinni..Myös puhdistime imusarjan ja ESP:n että niihin ei varmasti jäänyt tukosta tai likaa. Puhdistettiin myös kannen tiiviste kohdat ja laitettiin uusi tiiviste.
Sitten päästiinkin jo nostamaan kantta paikoilleen. Tässä vaiheessa onnistuin telomaan sormeni kannen ja pakosarjan väliin. Kun kansi oli paikoillaan päästiin asentamaan venakopan tiiviste ja tässä vaiheessa tapahtui ekan moka, unohdin venakopan ja kannen välistä puolikuu tiivisteen. Sitten laiteltiin pakosarja kiinni ja turbon putket ja jäähdyttimen putkia ja väsättiin jakopääkin. Kun kaikki oli kiinni auto starttasi nätisti ja lähtikin käyntiin, Tässä vaiheessa vielä iloittiin kunnes tajuttiin puolikuun puuttuvan :D No ei muutakuin purkaaan ja uusiksi. Ongelmat kuitenkin jatkui. Kone kävi, mutta vedot hävisi melkein heti. Meidän koneilla ei päässyt sisälle joten auto jouduttiin viemään merkkiliikkeeseen vikakoodin lukuun ja seuraava vika löytyikin. Moottorin ohjausboksi oli mennyt sököksi ja tarvitsi uuden. Auto jäi siis merkkiliikkeeseen vielä.

-KUVAT TULEE KUN SAAN KONEELLE-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti